keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

MINÄ OLEN HYVÄ

Törmäsin blogimaailmassa aiheeseen ''missä minä olen hyvä'' ja päätin myös itse toteuttaa tämän. Tässäpä siis vähän lisää informaatiota itsestäni positiivisessä hengessä!

• kuuntelemaan muita. En yleensä ole porukassa se kovaäänisin, juurikin siksi että mielummin kuuntelen ja ilmaisen itseni vasta kun koen sen tarpeelliseksi. Olen niitä tyyppejä jotka ajattelevat paljon enemmän kuin sanovat. Minulla on myös jonkinlainen tarve auttaa muita, jonka vuoksi olen hyvä kuuntelemaan muiden murheita ja auttamaan parhaalla mahdollisella tavallani.

• nauramaan. Minut on todella helppo saada nauramaan, enkä osaa olla pitkävihainen. Yritän muutenkin mennä positiivisella asenteella eteenpäin ja nauraminen on koettu hyvin toimivaksi ''lääkkeeksi''.

• olemaan ajoissa. En tykkää odottelusta, joten pyrin itse aina olemaan ajoissa sekä arvostan sitä piirrettä myös muissa.

• suunnittelemaan. Oli sitten kyse matkan tai kalusteasemoinnin suunnittelusta, teen sitä enemmän kun mielelläni. Joskus innostun aika paljonkin, mutta pyrin ns. olla suunnittelematta liikaa, koska suunnitelmiin hyvin usein tulee muutoksia tai menevät kokonaan uusiksi. Olen myös ahkera tekemään erilaisia listoja, kuten täällä blogissakin varmaan huomaa että tämä on jo toinen postaus putkeen missä on listattu asioita, ja kolmas on vielä tulossa...

• kokkaamaan/leipomaan. Viihdyn hyvin keittiössä ja kokeilen mielelläni uusia juttuja. Pieni budjetti ja toinen osapuoli tässä ruokakunnassa kuitenkin vähän rajoittavat tätä kokkausintoa. Voisin kuitenkin sanoa itseäni hyväksi ruuanlaittajaksi!

• tekemään itse, käsilläni. Tykkään siis tehdä aina silloin tällöin pieniä DIY projekteja kun luovalle päälle satun. Viimeaikoina tämä on kuitenkin jäänyt vähemmälle, mutta kyllä tästä asunnostakin pari itse tehtyä juttua löytyy!

 photo SAM_2332.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti